Miksi baletti on lapsille hyvä harrastus

Baletti ja tanssi ylipäätään ovat todella suosittuja harrastuksia lasten keskuudessa eri puolilla maailmaa. Jo taaperoiässä pienet tytöt ja pojat voivat halutessaan osallistua balettitunneille, ja usein tanssimiseen on ollut intoa jo kotona. Jos tuntee lapsen, joka silminnähden nauttii tanssimisesta, on ilman muuta kannattavaa vähintäänkin harkita balettitunneille osallistumista. Baletti on erinomainen aktiviteetti kasvavalle lapselle monestakin eri syystä ja siitä voi olla hyötyä pitkälle aikuisikään saakka.

Seuraavaksi esitellään tärkeimmät syyt sille, miksi balettia voidaan pitää erinomaisena harrastuksena kasvavalle lapselle.

Baletti on mielelle hyväksi

Itsestään selvää on se, että baletti kehittää fyysisiä taitoja, mutta baletilla on positiivinen vaikutus myös mielenterveyteen. Baletti jos mikä on lajina sellainen, joka edellyttää lapselta keskittymiskykyä. Säännöllinen harjoittelu parantaa lapsen muistia, oppimistaitoja sekä ylipäätään kykyä keskittyä yhteen asiaan pitkäksi aikaa. Mitä enemmän balettia tanssii ja mitä paremmaksi siinä kehittyy, sitä vahvemmaksi kehittyy myös itsetunto kaikilla elämän osa-alueilla.

Balettiin kuuluvat harjoitustuntien lisäksi tietenkin myös esiintymiset. Lavalle noustessa lapsi pääsee käsittelemään omaa jännittämistään ja tutustumaan itseensä ja omiin reaktioihinsa. Säännöllisesti harjoiteltuna jännitys alkaa pikku hiljaa karista pois, joka tuo lapselle itsevarmuutta ja kykyä käsitellä stressiä.

Baletti on sosiaalinen harrastus

Baletti kehittää varttuvan lapsen itsetuntoa, mutta myös sosiaalisten taitojen kehittyminen on yksi baletin suurimmista hyödyistä. Jotkut vanhemmat saattavat empiä luonnostaan ujon lapsen laittamista balettiryhmään, mutta todellisuudessa se voi olla yksi parhaimmista lapseen kohdistuvista päätöksistä. Tällöin kannattaa rohkeasti hankkia tarvittavat varusteet esimerkiksi Kids Brand Store -verkkokaupasta ja lähteä mukaan tunneille. Kun lapsi pääsee balettiharrastuksensa myötä kohtaamaan säännöllisesti muita lapsia, jotka ovat yhtä innostuneita baletista kuin hän itse on, on se helppo tapa rohkaistua, karistaa ujouden rippeet ja siinä samassa myös solmia uusia yhtävyyssuhteita kuin luonnostaan.

Tasapainoa, notkeutta ja voimaa

Lienee sanomattakin selvää, että yksi baletin ja ylipäätään minkä tahansa tanssiharrastuksen suurin hyöty liittyy fyysiseen puoleen. Baletti on kaikista tanssin eri muodoista yksi kaikkein vaativimmista. Lapsena balettiharrastuksen aloittaminen on kuitenkin helpompaa kuin aikuisiällä, sillä kasvava keho mukautuu nopeasti baletin asettamiin vaatimuksiin.

Tietenkään lasten balettitunneilla ei kuitenkaan laiteta lasta heti hankalien liikkeiden ja kuvioiden keskelle, vaan etenkin aloittelijoille tarjottavat balettitunnit ovat huomattavasti rennompia. Vasta-alkajien balettitunneilla improvisoidaan paljon erilaisten tarinoiden ja roolipelien avulla. Tämä on oiva keino keittää perustekniikkaa ja aktivoida tanssiin tarvittavia lihaksia, joita ei välttämättä ole koskaan aiemmin tullut käyttäneeksi.

Ei ole mikään ihme, että balettitanssijoille kehittyy ajan myötä uskomaton kyky hallita ja koordinoida omaa kehoaan. Mikäli harrastuksen aloittaa jo nuorella iällä, kehittää se lapselle vakaan ymmärryksen omasta kehosta ja sen tasapainosta. Yksi balettia harrastavia lapsia yhdistävistä piirteistä on se, että lapsi kasvaa hyvin ryhdikkäästi, ja tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia vielä aikuisiällä ja jopa vanhuudessa.

Kaiken kaikkiaan baletti on loistava harrastus kaikenikäisille, mutta ennen kaikkea lasten kohdalla siitä on paljon hyötyä monessakin mielessä. Jos pohtii, olisiko baletti sopiva harrastus juuri omalle lapselle tai jollekin muulle, on vastaus tähän todennäköisesti kyllä. Monet balettikoulut tarjoavat lisäksi kokeilutunteja, joiden aikana käy hyvin nopeasti ilmi, tuntuuko baletti juuri itselle sopivalta harrastukselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *