Lainvertailu mahdollistaa parhaiden paikkojen varaamisen kansallisbaletista

Balettitanssijasta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen hentoinen nuori tyttö, joka tanssii suurella lavalla kuin leijaillen kevyesti ilmassa. Usein ammattimaiseksi balettitanssijaksi tullaankin lapsena aloitetun satubaletin ja siitä jatkuneen tanssiharrastuksen myötä. Ja yleensä tätä polkua noudattavat tytöt. Mutta toisenlaisiakin tarinoita löytyy. Suomen kansallisbaletissa tanssii tähtitanssijana entinen jääkiekkoilija, joka vaihtoi hokkarit balettitossuihin ammatinvalintaa tehdessään.

Michal Krcmaron on esikuva nuorille balettitanssijoille

Michal Krcmar on tsekkiläinen balettitanssija, joka on jo lähes vuosikymmenen ajan kuulunut Suomen Kansallisbaletin vakituiseen tanssijaryhmään. Hän on niin sanottu tähtitanssija, joka tekee myös hyvin vaativia rooleja. Lisäksi hän mentoroi nuorempia tanssijoita ja on noussut esikuvaksi lukemattomille kehittyville balettitanssijoille.

Michal on tanssii kansallisbaletissa useammassa eri balettiesityksessä. Liput balettien parhaimmille paikoille maksavat suurimmillaan yli sata eroa kappaleelta, joten jos haluat nähdä tämän poikkeuksellisen tanssijan kaikki esitykset parhailta paikoilta, varaudu maksamaan huomattavat summat pääsylipuista. Tarvittaessa lippurahoja varten voi ottaa pikaisen lainan. Esimerkiksi Sambla – Lainaa rahaa matalalla korolla on hyvä rahoituspalvelu, joka auttaa nopeassa rahantarpeessa. Mikäli tanssitaide baletin muodossa kiinnostaa, kannattaa suunnata Michalin esityksiä katsomaan. Hän on ylistetty ja palkittu niin tekniikastaan kuin esteettisyydestä lukuisilla esiintymislavoilla.

Michal ei ole kuitenkaan aina ollut balettitanssija, vaan ennen balettitanssiuraa hän oli aktiivinen jääkiekkoilija pelaten paikallistasolla juniorisarjan liigapelejä. Urheilijan urasta haaveillut nuorukainen valitsi uratavoitteekseen kuitenkin toisen intohimoisen harrastuksensa eli baletin.

Michal itse pitää sekä balettia että jääkiekkoa vaativina urheilulajeina. Balettia hän pitää henkisesti raskaampana, mutta samalla se antaa hänelle enemmän motivaatiota parempiin suorituksiin. Hänen mukaansa sekä jääkiekkoilijan että balettitanssijan tulee jokaisessa esityksessä (tai jääkiekon tapauksessa jokaisessa ottelussa) pystyä raskaaseen fyysiseen suoritukseen. Jääkiekko-otteluun nähden balettitanssiesityksessä on se ero, että suorituksen rankkuus ei saa näkyä. Tanssimisen tulee fyysisestä vaativuudestaan huolimatta näyttää luontevalta ja helpolta, jota se ei todellisuudessa ole.

Michalin ennakkoluuloton valinta toimii esikuvana nuoremmille pojille, jotka pohtivat tanssiharrastuksen viemistä ammattilaistasolle. Ennakkoluulot saavat väistyä ja innokkaasta jääkiekkoilijasta voi hyvinkin tulla myös palkittu ammattibalettitanssija.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

instinct