Prima ballerina -nuori, kaunis – koulutusta sadun ballerinaksi

Balettitanssi on suosittu harrastus. Tyyliin ihastuvat varsinkin lapset ja nuoret, sillä balettitanssijat ovat solakoita ja liikkuvat keveästi. Heillä on hymy kasvoillaan jalan noustessa luonnottoman korkealle ja selän taipuessa kuin nuoren vitsan niin taakse kuin sivullekin. Kukapa ei haluaisi ilokseen näin liikuskella.

Gibney_DanceBaletin kauniisiin tanssiesityksiin vaaditaan monivuotista hallittua ja kurinalaista harjoittelua. Pyrkijöitä balettitanssijoiksi on paljon vielä senkin jälkeen, kun harrastelijat ovat siirtyneet muihin lajeihin innostuksen hiipuessa tai heidän aikuistuttuaan. Lahjakkaalle tanssijalle avautuu kuitenkin työpaikkoja kansainvälisillä näyttämöillä, joiden taso on vaativaa mutta saattaa johtaa kuuluisuuteen.

Ballerinan elämä kuulostaa mielenkiintoiselta seikkailulta matkustellen ja tanssien sekä ihailua sylikaupalla keräten. Tämä romantiikasta pääsee kuitenkin nauttimaan ainoastaan kovan työn jälkeen.

Tie ballerinaksi

Taideyliopistot tarjoavat varsinaisille tanssijan uralle hakeville kolmivuotista koulutusta, joka sisältää tassinopetusta työpajoissa, sekä mahtavan annoksen tanssiin ja teatteriin kuuluvia opintoja. Kurssi käsittää kaikille yhteiset perusopiskelut ja näiden lisäksi opiskelija valitsee 14 vaihtoehtoisopintopistettä kolmen vuoden aikana. Opinto päättyy opiskelijan omaan projektiin, joka voi olla tanssijantyötä, koreografian näyte tai jokin muu opiskelijan valitsema taidetyönäyte muista vapaaehtoismahdollisuuksista valittuna. Kandidaatin on myös todistettava hallitsevansa kattavan ymmärryksen tanssitaiteesta, musiikista sekä alan historiasta. Kirjallisena työnäytteenä opiskelija valmistelee teosanalyysin.

Opiskelun kuluessa opiskelijat kehittävät varsinaista tanssitaitoaan ja tekniikkaa. Jokainen 900px-Chenxin_Liu_-_Don_Quichotte,_Kitri_-_Prix_de_Lausanne_2010-7tanssija liikkuu omalla yksilöllisellä tavallaan. Tähän yksilöllisyyteen perustuen tanssijan on luotava myös kyky improvisoida esitystä omalla tyylillään. Tämä antaa esitykselle luovuutta, uskottavuutta sekä omatakeisuutta etenkin Solo-osaa esitettäessä.

Baletin varsinaisen tanssi tekniikan oppiminen kestää useita vuosia. Kehon liikkeitä ja rakennetta on lähdettävä muokkaamaan viimeistään kymmenvuotiaana, jonka jälkeen tanssia on harjoitettava noin kahdeksan vuotta varsinaisten taitojen luomiseksi. Jotkut tahot suosittelevat baletin harjoittamisen aloitettavan ennen kouluikää. Harjoitusten oikeaoppisuus on tärkeää niin taidelajin kuin kehon terveydenkin vuoksi. Kouluttavan henkilön on oltava alan ammattilainen, jotta opiskelija yltäisi parhaisiin tuloksiin.

Jyväskylän yliopiston liikuntabiologinen laitos on määritellyt balettitanssijan fyysiset edellytykset baletin lajianalyysi ja valmennusohjelmassaan, jossa mainitaan millaisen ruumiinrakenteen baletin ammatikseen aloittavan tanssijan on luontaisesti omattava. Koulutuksen aikana panostetaan terveyttä ja kehon kuntouttamista ruokavalion ja tarkkaan määriteltyjen ravinto-oppien ohella.

Tanssijan suorituksia testataan usein ja ankarasti. Työ vaatii jatkuvaa harjoittelua ja kehon muokkaamista. Huipputanssijoiksi jaksavat vain harvat pyrkiä, sillä treenit ja koulutus koettelevat balettitanssijan jopa henkistä vahvuutta. On pystyttävä kurinalaisuuteen ja omattava omaa tahdonvoimaa harjoitusten jatkumiseksi. Tarvitaan kannustusta ja innostusta valmentajalta sekä perheeltä tai ystäviltä, mutta parhaan kannustuksen saa edetessään ja läpäistessään ajoittaiset testit ja tutkinnot. Esitysten onnistuminen ja yleisön ihastus on tärkein testi, jonka läpäistessään tanssija saa parhaan kiitoksensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *